Luontoihminen

Suomalainen luonto on innoittanut taiteilijoita ja kirjailijoita vuosisatoja. Aikaisemmin luonto tarjosi kauneuden lisäksi myös elannon ja luontoa hyödynnettiin yleisesti ottaen varovammin kuin nyt. Luontoa kunnioitettiin ja jollain tasolla myös pelättiin, koska luonnonuskonnot olivat vielä voimissaan. Pelko jumalien vihasta, joka voisi aiheuttaa sadon menetyksen tai metsästysonnen kääntymisen sai ihmiset myös uhraamaan osan. Sittemmin eri uskonnot ovat vuorollaan vallanneet suomenniemen ja tämän vaikutus on näkynyt ihmisten suhtautumisessa luontoon.

Tieteen vaikutusta ihmisten toimintaan ei myöskään sovi vähätellä. 1800-luvulla tiede otti hurjia askeleita, keksittiin moottorit ja erilaiset sähköön liittyvät laitteet. Merkittävintä yleismaailmallisesti oli varmasti maaöljyn käytön aloittaminen. 1900-luvulle tultaessa varsin merkittävä muutos luonnon ja ihmisen suhteeseen oli tuholaismyrkky DDT:n keksiminen. Sen pääasiallinen tarkoitus oli hävittää moskiittoja ja sitä käytettiinkin varsin menestyksekkäästi kunnes sen vakavat haittavaikutukset huomattiin. Luonnosta osattiin ottaa jo paljon enemmän kuin aikaisemmin ja koska uskonto ei enää ollut hallitseva elementti. Tieteellisen tutkimuksen tulokset saivat ihmiset paikoin jopa riistämään luonnon antimia ajattelematta seurauksia ekosysteemissä.

Entisajan ihmiset hyödynsivät luontoa juuri sen verran kuin tarvitsivat elämiseen. Nykypäivän ihmiset haluavat omistaa enemmän ja ottavat mitä haluavat. Onneksi olemassa on myös ihmisiä, jotka osaavat ajatella pidemmälle ja ottaa huomioon myös muut. Toimiessaan vastuullisesti he saavat osakseen rankkaakin kritiikkiä, mutta saavat usein myös niin sanotun nukkuvien puolueen liikkeelle. Kaikki eivät ole edes ajatelleet omien toimintojensa merkitystä luonnon kannalta ja onkin hienoa saada heidät ymmärtämään, mitä kaikkea luonto merkitsee. Ikävää on niiden ihmisten toiminta, jotka haittaavat luonnon hyväksi toimivia yrityksiä ja yhteisöjä. Heillä itsellään ei pitäisi olla mitään hävittävää, heidän rahojaan ei ole käytetty esimerkiksi sademetsien suojeluun, heidän aikaansa ei kulu tutkimusten tekemiseen ja tulosten julkaisuun.

Joidenkin ympäristöä puolustavien henkilöiden toimet eivät aina pysy laillisuuden rajoissa, mutta heidänkin toiminnassaan voidaan nähdä hyvä tarkoitus. Jonkun on saatava hereille myös luonnosta välinpitämättömimmät henkilöt. Ei ole suositeltavaa tuhota toisen töitä, tai vaarantaa henkiä. Kuitenkin näkyvyys ja toiminnan suunnitelmallisuus on kunnioitettava saavutus järjestöiltä, joilla on pieni budjetti suhteessa luontoa eniten kuormittaviin suuryrityksiin. Esimerkiksi tunnetun luontojärjestö Greenpeacen vuoden 2010 liikevoitto pohjoismaissa oli hieman alle 500 000 euroa, mikä on alle 2% Neste Oilin vastaavasta samalta vuodelta.

Ihmisten kiinnostus luontoa kohtaan on kasvanut viime vuosina. Sen huomaa eri järjestöjen kasvaneista työntekijäluvuista ja useiden valtioiden tekemistä päätöksistä. EU:n pyrkimykset luonnonsuojelun alueella ovat olleet jossain määrin toimivia, tosiasia on kuitenkin että EU:n toimintaperiaate on lähtökohtaisesti väärä. Samat toimenpiteet eivät ratkaise ongelmia koko laajalla EU:n toimialueella Välimereltä Jäämerelle ja Uralilta Atlantille. Hyvä asia näissä toimissa on niiden esille tuoma halu vaikuttaa positiivisesti luonnon hyvinvointiin.

Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. Miljoonat ihmiset ovat tietämättömiä maailman luonnon tilasta, miljoonat ihmiset eivät välitä maailman luonnon tilasta ja miljoonat ihmiset tekevät pahaa maailman luonnolle. Pienetkin muutokset omassa elämässä voivat olla varsin merkityksellisiä taistelussa esimerkiksi ilmastonmuutosta vastaan; pienistä puroista kasvaa suuri virta. Näytetään itse esimerkkiä muille, vaikka se tuntuisikin turhalta. Olemme tarvinneet luontoa, tarvitsemme luontoa ja tulemme vielä tarvitsemaan, annetaan itsellemme mahdollisuus elämään ja samalla tuleville sukupolville mahdollisuus elämään.

<3 j-tek

j-tek

Tutustumisen arvoinen uskottava työntekijä ja ahkera pulisija, joka pyrkii ottamaan kaikkien tunteet huomioon.

Ei kommentteja. Kommentoi ensimmäisenä?

Rohkenen väittää, että NesteOil ei kuulu ympäristöä eniten kuormittaviin yrityksiin. Nykyaikainen öljyteollisuus ei ole erityisen saastuttavaa ja NesteOil tekee runsaasti töitä uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen. Joka ei tietenkään sekään kelpaa Greenpeacelle. Tietenkin öljyteollisuuden tuotteet ovat suhteellisen haitallisia, mutta ei kukaan syytä autoteollisuuttakkaan liikenteessä sattuneista kuolemantapauksista. Ainakaan kukaan fiksu ihminen.

500k liikevoittoa on pohjoismaiden Greenpeacelle aika paljon, kun ainakaan tietääkseni sen tavoite ei ole tuottaa voittoa.

Greenpeace on sitäpaitsi terroristijärjestö. Se häiriköi ja tuhoaa omaisuutta, tunkeutuu alueille joille sillä ei ole mitään asiaa ja häiritsee laillisten ja rehellisten yritysten toimintaa. Omasta mielestään (ja ilmeisesti joidenkin muiden mielestä) heidän toimintansa on hyväksyttävää, koska tarkoitus pyhittää keinot. Olen varma, että Al-Qaida ajattelee samalla lailla.

Terroristijärjestöjä EI tule tukea, riippumatta tarkoituksesta, ja kannustankin kaikkia olemaan lahjoittamatta Greenpeacelle rahaa ja käyttämään roposensa esimerkiksi uuden, vähemmän kuluttavan auton hankkimiseen tai talonsa parempaan eristämiseen. Näin ainakin rahat menevät suoraan ympäristön parantamiseen, eikä moraalittoman yhdistyksen liikevoiton kasvattamiseen.

Kirjoitti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *